Vanhan tietosanakirjan selitykset ovat tietenkin hassuja, tähän tapaan: faux titre on Hämeen-Anttilan mukaan "likanimiö, bastardititteli", kakeksia on "riutumus", avocado on "asianajaja", juoksiainen on "nopeasti eri paikkoihin ruumista siirrähtelevä reumaattinen säjöily" ja niin edelleen. Näitä selityksiä pitkin Lindgren sitten kuljettaa lukijaansa omaan arkeensa, joka on virkavapaata, Teneriffanmatkaa, sukumuisteloita ja epävarmoja työsuhteita Yleisradiossa.
Jos tieto vanheneekin, Ylen tilanne näköjään ei, koska Lindgrenin teos on jo nelivuotias ja Ylessä yhä edelleen säästetään ja yt-neuvotellaan.
Joskus opiskeluaikoina kirjoitin johonkin tutkielmaan jotain siitä, kuinka humoristeissa on kovin vähän naisia, ihan noin vain omakohtaisen kokemuksen perusteella. Tutkin nimittäin huumoria musiikissa eikä yhtään naissäveltäjää ollut tullut vastaan. Herranjestas sitä meteliä kun työtäni käsiteltiin, yliassistentti valisti minua siitä kuinka epäkorrekteja olin mennyt väittämään. Edelleenkin silti odotan sitä humoristisen naissäveltäjän kohtaamista. (Turun Yliopiston musiikkitieteen laitoksen valtasivat pian tuon jälkeen naistutkimuksen tekijät, jotka tutkivat sukupuolen vaikutusta huilunsoittoon tai a-säveleen tai Sibeliuksen reseptioon tai sen sellaisiiin.)
Monta kymmentä ensimmäistä sivua mietin Lindgreniä lukiessani epäkorrekteja ajatuksia. Ymmärsin hänen kirjoittavan hauskasti, mutta minua ei silti naurattanut eikä edes huvittanut. Pelkäsin olevani taas sukupuolikysymyksen äärellä: en ymmärrä naishuumoria.
Sitten kävi niin kuin monesti käy, kirja imaisi minut mukaansa tai ainakin pääsin Lindgrenin aaltopituudelle ja aloin lämmetä hänen jutuilleen. Huvituin ja viihdyin. Sukupuoleni vaihtumisesta ei toistaiseksi ole ilmennyt mitään ulkoisia tunnusmerkkejä, onneksi.
Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti
Teos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!