Taide syntyy rajaamalla

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli taannoin iso juttu Selja Ahavasta. Siinä hän kertoi, kuinka hänen miehensä oli eräänä päivänä sanonut olevansa aina halunnut olla nainen. Ja että Ahavan uusi romaani perustuu tuohon kokemukseen.

Tositapahtumiin perustuvat romaanit ovat aina epäilyttäviä, monestakin syystä. Kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa syytä ovat se, että kirjailija luovuttaa osan vallastaan itsensä ulkopuolelle, ja se, että tällaiset teokset kosiskelevat lukijoita jollain muulla kuin kirjallisilla ansioilla.

Ennen kuin mieheni katoaa väistää kuitenkin karikot komeasti. Tai no, ensin mainitun ainakin. Jotta teos olisi kaunokirjallinen, on Ahava joutunut laittamaan kovasti paukkuja tarinan kaunokirjallistamiseen. Jotkut niistä kuulostavat pelottavan tekotaiteellisilta: kirjassa ei ole sivunumeroita, eikä lukujakaan ole numeroitu. Tekstin ladonta repsahtaa monin paikoin runon ladonnaksi. Sitaatteja ja luetteloita on aika paljon.

Mutta ei, tässä kirjassa ei ole mitään tekotaiteellista, vaan se toimii hienosti. Se ei juurikaan kerro siitä, mitä ulkoisesti tapahtuu: että mies alkaa pukeutua naisen vaatteisiin ja ottaa hormoneja ja myös leikkauksilla muuttaa itseään naiseksi. Ja että pari ajautuu eroon. Nuo asiat kyllä mainitaan, mutta sen kummempaa tirkistelyä ei tekstin parissa pääse harrastamaan.

Ennen kuin mieheni katoaa kertoo vain ja ainoastaan naisen kokemuksista, hänen sisäisestä maailmastaan. Ja tämä tiukka rajaus on tekstin moottori ja ansio, sen ansiosta todellisuus muuntautuu taiteeksi. Ahdistus, itseinho, epäilys ja pettymys saavat hienoja sanapukuja lyyrisissä vyörytyksissä: "siihenkään en pystynyt, edes siihen en pystynyt, en kyennyt haluamaan naista, en kyennyt kohtaamaan miestäni ilman miestä, en kyennyt rakastamaan enempää, en kyennyt rakastamaan ihmistä joka oli sisältä sama, en kyennyt rakastamaan enää ollenkaan, seiniä raapien minut revitään alas näitä portaita, saumat natisevat ja liimauksemme irtoilevat ja haluan potkaista puisen jalkani ikkunasta läpi", ja niin edelleen. Koko teksti ei sentään ole tuollaista, arkisempaakin kuvausta mahtuu mukaan.

Tunnekuvauksen lomassa kulkee kuvaus Kristoffer Kolumbuksen matkoista Intiaan. Mantereen verran menee pieleen, ja Kolumbus-luvuissa kerronnan paino on realistisempi. Tämä rinnastus toimii hienosti, koska se ei ole liian mikkihiirimäisesti yksi yhteen tai alleviivaava. Lukijalle jää tilaa, teksti hengittää.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus