Vuonna 2030 Suomeen on tullut lakipykälä, jonka mukaan kansalaisuus päättyy henkilön täyttäessä 75 vuotta. 75 vuotta täyttäneen omaisuus takavarikoidaan valtiolle ja luovutetaan hänen perillisilleen kuoleman jälkeen. Jos henkilö täyttää 76 vuotta, omaisuus siirtyy pysyvästi valtiolle. Niinpä kunnon kansalainen tekee kunniallisen exituksen 75-vuotiaana, jotta järjestys säilyy.
Leinon dystopia iskee suurimpien yhteiskunnallisten ongelmiemme, huoltosuhteen ja ilmastonmuutoksen, ytimeen. Siksi se on erinomaisen mielenkiintoista luettavaa. Jos rahaa ei ole tarpeeksi kaikille, onhan viisaampaa priorisoida tasapuolisesti ja hallitusti kuin antaa satunnaisuuksien päättää kuka saa hoitoa ja kenen asiat ovat hyvin. Mutta suuri kysymys kuuluukin, voiko rahalle antaa näin suurta painoarvoa. Kuinka suuren painoarvon raha voi saada?
Yhteiskunnallisia kysymyksiä kiinnostavampia ovat kuitenkin yksilöiden kysymykset, ja siksi Leino fokusoi kirjan tapahtumat yhteen henkilöön. Annastiina Kankaanrinta on ollut ministerinä laatimassa Lex 75:ttä ja nyt, vuonna 2052 hän valmistelee omaa exitustaan. Kun lähdön hetki on käsillä, hän jänistää ja pakenee metsään, vailla kansalaisoikeuksia. Kun lain suunnittelija itse ei lakia noudata, nousee kansan viha ja katkeruus.
Leino käy luomansa tulevaisuuskuvan läpi seikkaperäisesti, hän tiristää kysymyksistä kaiken irti taitavasti. Juoni noudattelee klassisia kerrontakaavioita, joissa ongelmat kasaantuvat yhä suuremmiksi, mutta ennalta-arvattava se ei missään kohdin ole. Se on vain hyvin rakennettu.
Juonikuviossa on pieni epäuskottavuuden siemen: miksi kukaan suostuisi exitukseen vain perinnön säilymisen vuoksi? Sitä, miten kaikin eri tavoin lakia voitaisiin kiertää (esimerkiksi lahjoittamalla omaisuus pois jo etukäteen), ei romaanissa kovin paljon käsitellä. Mutkien suoristaminen on kuitenkin viisas valinta, suoraviivaista juonta ilman liikoja selittelyjä on paljon miellyttävämpi lukea kuin spekulaatioita, joita väistämättä muuten seuraisi.
Tärkeintä on kuitenkin löytää se, mikä elämässä on olennaisinta. Vastauksiakin tulee: pienet asiat, lapset, luonto, ystävät, arki. Työ ei niinkään. Vastaukset eivät ehkä yllätä, mutta terveellistä niitä on joka tapauksessa pysähtyä pohtimaan aina silloin tällöin, vetävän juonen äärellä erityisesti.
Piia Leino: Yliaika
S&S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!