lauantai 30. tammikuuta 2016

Lämpöä ihminen kaipaa





Kahvilan pöydässä on hämärää, kahtia jaettu leivos punainen ja pehmeä. Kaikkialla on tungosta, hitaasti liikkuvia ihmisiä niin kuin ensi-illoissa on. Maitokannusta on pudonnut kaksi pisaraa tummalle pöydälle, ne möllöttävät teatterivieraita kuin kaksi valkoista silmää.
- Mitä tykkäsit?
- En oikein osaa sanoa. Neljäntienristeys on kirjana niin väkevä, että tuntuu että sen siirtäminen mihin tahansa muuhun muotoon voisi vain laimentaa sen voimaa. Tällainen alkuasetelma on vaikea, ja saattaa olla, että mulla oli siksi hiukan ylikriittiset ennakko-odotukset.
- Niinpä. Ei käy kateeksi dramatisoijaa tai ohjaajaa.
- Yllättävän tarkasti näytelmä seuraa kirjaa. Olisin ehkä odottanut suurempaa mylläämistä. Että olisi sekoitettu pakkaa enemmän.
- Toi ensimmäinen näytös oli kyllä tosi sirpaleinen.
- Joo, kohtaukset on niin lyhyitä että niihin ei ehdi kasvaa ollenkaan sellaista intensiteettiä kuin mihin kirjan sivuilla ylletään. Niitä olisi voinut hyvin karsia vähemmäksi ja sitten olisi ollut tilaa kasvattaa niitä.
- Niinpä. On vaikeaa kuvitella miltä näytelmä tuntuu siitä, joka ei ole lukenut kirjaa.
Niska alkaa taas toimia, katsomon sivussa on pitänyt taiteilla asentojen kanssa. Kahvilassa jalatkin saa suoriksi.
- Traagiset tapahtumat ei koskettaneet yhtä paljon kuin kirjassa.
- Kyllä mua kosketti, kyllä mä liikutuin.
- No hyvä. Mutta mua häiritsi myös se, että aika usein hahmot kertoivat siitä mitä tapahtuu sen sijaan että näyttäisivät. Siellähän luettiin suoraan kirjan sivuilta sitä kertovaa tekstiä.
- Joo, ne pätkät tuntui hiukan turhilta ja epäteatterillisilta.
- Ei tollasta sanaa ole.
- Tossahan se lukee.
Logomon kahvilan komea harmaus peittyy mustien vaatteiden alle. Pöydissä keskustellaan vilkkaasti, mutta ei juuri naureta, näytelmän synkkyys seuraa mukana. Ikkunasta näkyy vain pimeää, ja ilmeisesti on alkanut sataa. Sateenvarjot jäivät kotiin.
Kello soi.
- Otatko vielä kahvia?
- En. Mennään.



Sateen kastelemat vaatteet päätyvät naulakkoon kuivumaan, lampaannahkaiset sisätossut lämmittävät mukavasti.
- Toinen näytös oli kyllä hyvä. Se teki kokonaisuudesta paljon paremman.
- Näin on, ekan näytöksen sirpalemaisuus väheni, ja kun kohtaukset oli pidempiä, niin intensiteettiä tuli paljon lisää. Ja sitä kautta ohjaajan ajatus kokonaismuodosta tuli kyllä ymmärrettäväksi.
- Joo, näytelmä kasvoi hienosti. Eikä siellä ollut enää sitä selittelyäkään.
- Muodoltaan kirja on kyllä silti parempi.
- Niin on. Kirjassa luodaan heti ensimmäisellä sivulla konflikti, Onnin tragedia, ja sitä valotetaan hitaasti auki koko kirjan matkalla. Teatterissa ei ylletty ihan niin hienovaraiseen kerrontaan, vaikka hienosti tämäkin kyllä toimi.
- Kirjahan on siinä just mestarillinen, että konflikteja on heti useita. Ja niitä tulee koko ajan lisää. Siitä tulee hyvä draivi ja imu tekstiin.
- Ja kaikki liittyy kaikkeen. Ihmiselämän onneen ja onnettomuuteen. Tiet risteilee, kohtalot limittyy. Kyllä tuo tavoitettiin mun mielestä näytelmässäkin hyvin.
- Juu näin on. Näyttelijät tekivät tosi hyvää työtä, varsinkin Riitta Salmisen Lahjan paha olo oli tuntuvaa. Kun jää ilman kosketusta, voi huonosti ja siirtää sitten pahaa oloaan ympäristöön, läheisiinsä. Vaikka ei tahtoisi mitään pahaa kenellekään. Ja Joonas Saartamon Onni oli myös hyvä.
- Ja Kirsi Tarvaisen Maria. Siinä oli syvyyttä, paljon erilaisia puolia, päällimmäisenä ymmärtäväisyys ja lämpö.
Lämpöä ihminen kaipaa. Tammikuun sadetta on mukava kuunnella kotisohvalla takan ääressä, kun tuuli soittaa talon rakenteissa jymisevää lauluaan.
- Musiikki oli myös hyvää. Ei hyppinyt silmille, vaan tuki kokonaisuutta.
- Joo, hyviä kihinöitä ja äänimattoja.
- Ja mun mielestä se, että näyttämö oli katsomoiden välissä, toimi myös hyvin. Kaikki tuli lähelle.
- Niin tuli. Eikä katsomon valojen sammuttua enää häirinnyt sekään että yleisönpuolikkaat katselivat ihmetellen toisiaan.
- Jep. Vesi roiskui ja tuli lämmitti. Lavasteetkin toimi hienosti, rakentamisen, korkeammalle kurottamisen idea tuli hienosti esiin.
- Eli voinemme todeta, että tila oli hanskassa. Ja puvuissa aika kerrostui. Olihan se melkoisen väkevä näytelmä kaiken kaikkiaan. Ja kyllä mä nyt uskon, että kaikki teemat sittenkin aukeaa myös sille, joka ei ole kirjaa lukenut.
- Mutta kirja on silti parempi.
- Ei niitä ole pakko verrata.
- Ei olekaan. Hyvää työtä ne on taas Kaupunginteatterissa tehneet.

Tommi Kinnunen - Paula Salminen: Neljäntienristeys
Ohjaus Susanna Airaksinen
Rooleissa mm. Riitta Salminen, Kirsi Tarvainen, Ulla Reinikainen, Joonas Saartamo ja Kimmo Rasila

Turun Kaupunginteatteri, Logomo

2 kommenttia:

  1. Virkistävän erilainen teatterijuttu, kiva idea! Itse olin paikalla sellaisen seuralaisen kanssa, joka ei kirjaa ollut lukenut eikä oikein muutenkaan tiennyt, mitä odottaa. Hänen 'tuomionsa' oli aika tyly: synkkää ja sekavaa. Kyseessä on henkilö, joka on sentään aika paljon nähnyt näytelmiä. Itse pidin kovasti, vaikka jotenkin tukkoiselta vaikutti välillä. Rohkeammin olisi voinut irrottautua pohjatekstistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Synkkää kyllä on, se on totta - Turun kaupunginteatterin Logomo-produktiot ovat melkein järjestään olleet toinen toistaan synkempiä. Mutta ihastusta näytelmä näyttää herättäneen, TS:n arvio oli yhtä suitsutusta. Eikä kyllä ihan suotta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!