sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Älä tule paha lotto, tule hyvä lotto.

Kerran jo kirjastossa poljin jalkaa harmista, kun joku rouva nappasi uutuushyllystä Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein ihan nenäni edestä. Nyt kun kirja oli uudelleen tarjolla, en epäröinyt. (Tosin en juuri epäröi, jos tarjolla on jokin kirja, jota olen jo haikaillut.)



Anna-Leena Härkösen tuotanto on tuttua ja vinosti hymyillen on ollut ihana todeta, että hänen näppiensä kautta avautuva maailma vaikuttaa riemastuttavan realistiselta ja tutulta. Kolumneillaan hän on juuri se, joka ei epäröi laukoa totuuksia ja kysyä ääneen niitä kysymyksiä, joihin kaikki kihisten haluavat vastauksen mutta eivät kehtaa itse kysyä.

Kaikki oikein kertoo pariskunnan elämästä lottovoiton jälkeen. Elämä on ollut varsin normaalia, parisuhde mallikas ja murheet aika pieniä. Miehen alkoholinkäyttö ei tosin aina pysy kohtuudessa ja rouvan shoppailu lähteeä toisinaan lapasesta, mutta miedosti kuitenkin. Kun tileillä on yhtäkkiä seitsemän miljoonaa euroa, nousevat eritoten pettymykset ja harmitukset pintaan.

Kirjan takakannessa lukee, että Anna-Leena Härkönen kertoo "riemastuttavan tarinan". No ei se kyllä riemastuttava ollut, synkkä ennemminkin. En hihittänyt, korkeintaan hymähtelin, mutta vain sille, että kuvaus oli niin realistista ja aitoa. Lotossa on tämän kirjan lukemisen aikaan ollut jo kahdesti tarjolla kaikkien aikojen jättipotti, joka nousee jälleen ensi lauantaiksi. Tämän kirjan luettuani en ole enää aivan varma, uusinko vakkaririvini ensi lauantaille.

Onneksi en tunne Anna-Leena Härköstä henkilökohtaisesti. Olisi pelottavaa joutua aineistoksi johonkin hänen kirjaansa. Toisaalta olisi kiehtovaa joskus viettää iltaa niin tarkkasilmäisen ja älykkäästi maailmaa havainnoivan henkilön kanssa. Härköseltä on juuri ilmestynyt kirjoituskokoelma Ihana nähä, jonka haluan ehdottomasti myös lukea. Pelkkä kirjan nimi on jo osuva.

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava


1 kommentti:

  1. Tässä oli kyllä hyvin sujuvaa dialogia! Ihana nähä on minullakin lukusuunnitelmissa, nyt kun monien vuosien jälkeen tartuin taas Härköseen.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!