Humanismin vaikuttava ylistys

Informaatioteorian mukaan puhe, jonka sisältö on ennalta arvattavissa, ei sisällä informaatiota ja on siksi arvotonta. Lars von Trier tietää tämän, ja siksi hän puhuu (silloin harvoin kun puhuu) yllättäviä ja epätavallisia asioita. Kuten että Dogvilleä kirjoittaessaan hän joi pullon vodkaa päivässä, ja tällä metodilla koko teksti syntyi huikean nopeasti, alle kahdessa viikossa. Tai että raitistuminen on tuhonnut hänen luovuutensa.

Voivathan nuo olla tottakin, mutta sillä ei ole mitään väliä, pääasia että puhe on mielenkiintoista ja erilaista. Samasta lähteestä kumpuavat von Trierin elokuvat, hän sanoo työskentelevänsä mieluiten "äärimmäisten aiheiden parissa". Breaking the Waves -elokuva valmistui 1996, ja nyt Turun kaupunginteatteri on tuonut sen Logomon näyttämölle.

Trieristä ja hänen ajatuksistaan pitää puhua paljon Breaking the Wavesin yhteydessä, koska tässä näytelmässä juoni on keskiössä. Perjantaina ensi-iltansa saaneen näytelmän ohjaaja Mikko Kouki sanoo ohjaamisen olleen niin vahva kokemus, että se on valvottanut öisin. Vahva kokemus välittyy myös yleisön puolelle: Breaking the Waves hyökkää järjestäytynyttä uskontoa kohti surullisena, järkyttävänä, rajuna, melankolisena, humanistisena, romanttisenakin. Vaikuttavana.

Päähenkilö Bess (Helmi-Leena Nummela) elää Skotlannissa ahdasmielisen uskonnollisessa kylässä, ja avioliitto Janin (Taneli Mäkelä) kanssa tarjoaa hänelle mahdollisuuden päästä toisenlaiseen elämään. Mutta Skotlannin karu rannikko ei tietenkään ole mikään strömsö, joten tragediaa pukkaa. Von Trier sanoo halunneensa kokeilla "täysin epäuskottavaa juonta", mutta mielestäni juonen uskottavuus tai epäuskottavuus on sivuseikka, kun se toimii. Uskonnon lisäksi pohditaan muitakin isoja asioita: hyvyyttä, rakkautta, seksuaalisuutta, mutta päällimmäiseksi jää humanismi, usko ihmiseen.

Näytelmän kirkossa ei ole kelloja, koska tekstin mukaan kirkko ei tarvitse ihmiskätten töitä Jumalaa ylistämään. Teoksen huippukohdassa taivaalle ilmestyy kaksi kirkonkelloa, joista Jan sanoo, että siellä on Bess. Trier sanoo, että kaiken yllä ei ole uskonto, vaan ihminen. Rakastava, epätäydellinen ihminen.

Melkein kaikki yllä oleva on sanottu käsiohjelmassa. Miksi siis pitäisi vaivautua katsomaan näytelmä?

Koska se on vaikuttava. Koska siinä kerrotaan nuo asiat tavalla, johon sanat eivät yllä, tavalla, johon vain teatterin moniaistillinen kokemus ylettyy. Näyttämökuva on upea, kaiutetut puheäänet, 70-luvun alun musiikki ja taitavat näyttelijät rakentavat upean kokonaisuuden. Ohjaus on tuttua Koukia: löysää ei ole, homma etenee napakasti ja rytmi on kohdallaan koko ajan.

Kaupunginteatteri on aloittanut yhteistyön bloggareiden kanssa: pääsimme viime viikolla katsomaan näytelmän ensimmäistä läpimenoa ja nyt siis ensi-iltaan. Hienoa.

Breaking the Waves
Käsikirjoitus Lars von Trier, David Pirie ja Peter Asmussen
Ohjaus Mikko Kouki
Rooleissa mm. Taneli Mäkelä, Helmi-Leena Nummela, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson ja Miska Kaukonen

Turun Kaupunginteatteri, Logomo