Kerroskiisseli, joka jää mieleen

Pääsiäiseksi hain kirjastosta lukemista ja uutuuskarusellissa mielenkiintoni herätti paksu kirja. Kirjailijan nimi, Jojo Moyes, ei sanonut mitään, toki olin nimen nähnyt useasti naistenlehtien kirja-arvosteluissa, mutta toistaiseksi emme olleet kohdanneet. Kirjan muhkea koko (476 sivua) vaikutti hyvältä ja takakannen "Aseistariisuvan liikuttava rakkaustarina" kuulosti juuri siltä vastapainolta, jota tarvitsin hieman synkähkön lukuputken katkaisuun.

 

Takaliepeessä kerrotaan kirjailijan olevan samanikäinen kuin minä ja Tomi (syntynyt 1969). Tämä kirja on hänen kansainvälinen läpimurtonsa, josta on tekeillä elokuvakin. Kannatti siis yrittää.

Kirja sijoittuu pieneen englantilaiseen kaupunkiin, mikä on oikein tunnelmallista. Päähenkilöt ovat neliraajahalvaantunut mies ja hänelle avuksi pestattu nuori tyttö. Asetelma on kovin samanlainen kuin ranskalaisessa elokuvassa Koskemattomat (Intouchables), joka on minun ja lasteni suosikkeja.

Mitään suurta ja mullistavaa kirjassa ei ole. Se on hyvin kirjoitettu, kieli on sujuvaa, myös käännös. Kirja on kuin pehmoinen kerroskiisseli, jota on helppo syödä. Lopussa päästään pääasiaan ja loppuratkaisu onkin ehkä kuitenkin hiukan yllättävä.

Vaikka kerroskiisselit harvemmin jäävät mieleen, on tämän kirjan ansio juuri tuo loppuhuipennus, josta en pihahda mitään. Samalla huomasin pohtivani, mitä itse tekisin jos olisin halvaantunut vailla toivetta parantumisesta.

Jojo Moyesilta on ilmeisesti ilmestynyt useampikin kirja, joten voipi olla, että kesälomalla riippumatossa luen lisää, jos synkeiden murhien keskellä tarvitsen hattaraa.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää 
Gummerus