Siipien kantamat (2007) kertoo Juhani Koskelasta, keski-ikäisestä lukion äidinkielenopettajasta. Juhani on epäonnistunut ihmissuhteissaan ja epäilee korvanneensa ne fiktiivisillä suhteilla, kirjojen parissa. Kunnes hänen oppilaakseen tulee Marianne, kaunis ja älykäs ja lukeva nuori nainen. Lolita-kuvio on vanha, mutta Valtonen tekee henkilöistään eläviä ja samastuttavia.
Valtonen on keski-ikäinen mies, joten ei yllätä, että hän osaa hyvin kuvata keski-ikäistä miestä. Mutta hänen kykynsä kuvata koulumaailmaa tarkasti yllättää, koska Valtonen ei ole opettaja.
Minulle Siipien kantamat kertoo kolmesta asiasta.
1. Kyynistyvä keski-ikäinen mies, sehän olen minä.
2. Koulun nykymenossa on vikaa. Opettajat tasoittelevat oppilaiden tien mahdollisimman sileäksi, juuri mitään ei sovi vaatia. Valtosen kirjassa kolmekymmentä vuotta sitten jenkkeihin muuttanut kansakoulunope on vanhanaikaisuudessaan luetuttanut Mariannella pinon klassikoita, kun taas Suomessa on hoidettu vapaavalintainen proosateos katsomalla Da Vinci -koodi elokuvana.
Juuri päättyneissä yo-kirjoituksissa sama ilmiö näkyi tosielämässä näin: koe on suunniteltu erilaisia ihmisiä varten niin, että nopeimmat voivat tehdä sen kolmessa tunnissa, ja jos menee kauemmin, saa istua kuusikin tuntia. Sairastapauksissa annetaan lisäaikaa kaksi tuntia. Parikymmentä vuotta sitten muutamalle, nyt yli kymmenelle prosentille lukiolaisista. Parinkymmenen vuoden päästä toivottavasti kaikille, ettei tule paha mieli.
3. Opehuoneen puolella on vikaa. Tai oikeammin, opehuoneen yläpuolella on liikaa joutilaita virkamiehiä, jotka innovoivat kehitysvisioita. Ja kasvatustieteilijöitä, joiden pääasiallinen tehtävä on todistella, että kasvatustiede on ihan yhtä hieno ja uskottava tieteenala kuin muutkin, eiks vaan. Vuosikymmenien, jopa -satojen saatossa hioutuneisiin menetelmiin ja käytäntöihin ei uskota, vaan uudistua pitää. Niinpä Valtosen luomassa opehuoneessa opettajat pantiin kirjoittamaan "prosessikuvausta", jossa puhuttiin "ohjatuista oppimiskokemuksista ja luokkamuotoisista oppimistapahtumista (tunnit), joissa korostui opetuskeskustelullinen vuorovaikutus (opettaja puhuu), tai jotka saatiin vuorovaikutteisuuden avulla toiminnallisiksi (katsotaan videota). Koulun ulkopuolista työskentelyä (läksyt ja esitelmät) toteutettiin sekä opettaja- (läksyt) että oppilasjohtoisesti (esitelmät)."
Remu Aaltonen sanoisi tuohon, että Lissun lässyn luupi luu.
Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Tammi
Pidin tiivistyksistäsi kirjan sisällöstä. Ja Remun oleretusta lausunnosta.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Kiitos! Yritän pitää tiivistykset tiiviinä, vaikka toisinaan on hyvä vuodattaa lainasanoin. En muista onko jossain Hurriganesin biisissä oikeasti tuollainen viisaus - jos ei ole, se on peräisin Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvasta. :)
Poista