Samaistumispintaa

Pirjo Puukko on helsinkiläinen viestinnän opettaja ja teatterikriitikko, joka on myös kirjoittanut laulutekstejä mm. Laura Voutilaiselle. Mutkanlukutaito on hänen esikoisensa kirjallisuuden saralla, kahdeksantoista novellin kokoelma.

Novellit on ryhmitelty kolmeen osaan. Ensimmäisen osan tarinoita yhdistää se, että niissä kaikissa on kaksi ihmistä, joiden maailmat eivät ihan kohtaa toisiaan. Toisessa osassa "asiat väistävät suunnitelmia", ne menevät siis pieleen. Kolmannessa osan otsikko on "vinoja katseita", sielläkin on joku, joka ei ole kohdallaan. Kaikkia novelleja siis yhdistää jonkinlainen vika - toisin sanoen niissä on joku konflikti, ihan niin kuin tarinoissa pitääkin olla. Monissa tarinoissa muistellaan menneitä, mutta ei kaikissa ollenkaan. Suosikkinovellini taitaa olla Universumin yksinäisin mies, jonka tiukka rajaus miellyttää: mies makaa sairaskohtauksen saaneena lattialla ja katsoo maton raitoja.

Puukko kirjoittaa hyvin. Kieli on kekseliästä ja luistavaa, ytimekästä ja oivaltavaa. Esimerkiksi tällaisia lauseita kirjan sivuilta löytyy: "Minä olen onni, kaskaiden soittoviitan kietoma." Tai: "Hupsu poika, työt pitää tehdä rivakasti. Hitaasti syntyy vain synkkiä ajatuksia." Kauneutta ja viisautta, moniulotteista kieltä, sopivan tiiviissä paketissa. Usein Puukko törmäyttää kaunista ja rumaa, ja se toimii. "Vesi leikkii pyörteinä laivan kylkijuuressa. - - Vituttaa.", tai "Taas se puhkoo taivaan samettiin reikiä. Kuunsirppi. Ei, kun sehän keinuttaa harsoisia pilviä vankassa kaaressaan. Miksi mä näen asiat ensin paskalla tavalla?"

Tarinoissa on samaistumispintaa, ja realistinen kerronta tehoaa ainakin minuun. Vaihtelua on paljon, mikä piristää lukukokemusta - toisaalta joku saattaa kokea saman asian hajanaisuutenakin.

Mitään erityisen häiritsevää Puukon kerronnassa ei ole, mutta siellä täällä on lauseita, jotka tökkäävät pikkuisen silmään. Kyse on siellä täällä esiintyvistä sisäisistä monologeista, jotka selittelevyydessään tuntuvat epäuskottavilta: "Harmittaa pirusti tämä sää. Pitää suunnitella Maritan kanssa jotain muuta kuin sovittu luontoretki. Aulangon puistometsä olis vaan ollut paras." Tai "Onneksi tuli säästettyä vanhat Berkemannit, niin ei tarvitse sukkasillaan lähteä." Nuohan rikkovat vanhaa kunnon "näytä, älä kerro" -maksiimia.

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito
Stresa