Valtaoja ei petä. Hän kirjoittaa samaa kirjaa yhä uudelleen, samoista avarista perspektiiveistä hän tarkastelee nykyisyyttä, mennyttä ja tulevaa. Mutta koska hän kirjoittaa hyvin, minä jaksan lukea yhä uudelleen.
Jos jotain uutta positiivista haluaa tähän laittaa noiden kahden edellisen bloggausten jatkoksi, se voisi olla Valtaojan sinnikäs mieltymys taiteeseen: kaikissa hänen teksteissään näkyy aito usko ja innostus siihen, että musiikki, runous, kirjallisuus, kuvataide ja sen semmoiset ovat hienoja ja merkityksellisiä asioita ihmisen elämässä.
Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta
Ursa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!