Kaksi miestä, yksi huone, pariin tuntiin litistetty tapahtuma-aika. Näin pieneen kun kaiken kutistaa, tuloksena on tiivistä tunnelmaa, ajatuksen lentoa, liikutuksen hetkiä, iloja ja suruja. Yllättäviä käänteitä, suorastaan briljanttia teatterirytmiikkaa.
Kaiken lähtökohta on teksti, tietenkin. Eric-Emmanuel Schmittin runsaana pulppuava dialogi on huikeaa, sen viisaat sanat vaatisivat monia katselu- tai lukukertoja, mutta yhdelläkin kertaa pääsee sen verran jyvälle että suuruuden ainakin aavistaa jos ei ihan kokonaan pysty käsittämään.
Toimittaja saapuu haastattelemaan Nobel-palkittua kirjailijaa, joka on elänyt erakkona saaressa jo kymmenen vuotta. Tyly sankarikirjailija ja pelokas haastattelija ovat kovin epäsuhtainen pari, mutta heti alkuun tehdään selväksi, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Epäluotettavia kertoja ovat kummatkin, eikä koskaan voi tietää, mikä on totta ja mikä ei. Miehiä yhdistää nainen, mutta sen enempää ei voi juonesta tässä paljastaa.
Alussa tarinaa kehitellään verkkaisesti, ja ensimmäinen kiepautus tulee juuri ennen väliaikaa. Toisella puoliskolla kiepautuksia tulee monta, ja tarina saa kierroksia. Sakari Kirjavaisen ohjauksessa kaikki rytmitetään niin hienosti, että tarkkaavainen katsoja voi pienistä vihjeistä aavistaa tulevan juuri ennen kuin se ääneen kerrotaan - mikä voisi olla psykologisesti tyydyttävämpää?
Ja ne näyttelijät. Heikki Kinnunen ja Ilkka Heiskanen tekevät todella hienoa ja intensiivistä työtä. Kinnusen tekemä jääräpäinen kirjailija on monumentaalisen uskottava, ja Heiskasen toimittaja (joka paljastuu musiikinopettajaksi, pakko mainita kun meitä aika harvoin roolihahmoiksi kirjoitetaan) vie katsojaa kuin pässiä narussa tunteesta toiseen.
Tiiviissä kudelmassa kaikki liittyy kaikkeen, ja taustalla häilyy Edward Elgarin Enigma-muunnelmien ajatus siitä, että lopullinen teema ja totuus ei ole kenenkään hallussa. Käsityksemme muista ihmisistä saattavat olla toistensa kaltaisia mutta eivät koskaan samoja tai oikeita. Janne Auvisen äänisuunnittelu tukee teoksen vähäeleistä mutta pienestä suureen nousevaa kerrontaa.
Logomon tiloissa ihminen viihtyy. Teatro on se sama sali, jossa Kaupunginteatteri piti majaansa remontin ajan. Sali on edelleen yhtä toimiva ja miellyttävä kuin ennenkin. Arvoituksellisia muunnelmia on viiden teatterin yhteistuotanto, se on nähty jo Helsingissä, Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Logomon jälkeen se menee vielä Kuopioon. Mutta seuraavat kymmenen päivää se on Turussa, menkää katsomaan!
Eric-Emmanuel Schmitt: Arvoituksellisia muunnelmia
Logomo, Teatro-sali
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!