Melender aloittaa siitä, miksi kirjoittaminen ja lukeminen ovat hänelle tärkeitä asioita. Esseekokoelman nimi tulee selväksi: "Ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin", kirjoitti Flaubert. Melenderille kirjoittaminen ja lukeminen ovat samaan aikaan eskapismia ja kapinointia, ja kapinallisuuden ytimessä puolestaan on kirjallisuuden hyödyttömyys, l'art pour l'art. Hersyvät nuoruusmuistot limittyvät teoreettiseen pohdiskeluun, kynä luistaa ja sivu kääntyy. Ajatukset ovat hyvässä järjestyksessä.
Mutta kun Melender mainitsee jo ensimmäisen esseen puolivälissä The Smithsin, menee jotain pilalle. Suomen tunnetuin esseisti Antti Nylénhän tunnetaan nimenomaan Morrissey-rakkaudestaan, joten en todellakaan ymmärrä, miksei Melender vaivaudu edes tuon vertaa tekemään eroa Nyléniin. Missä on se juuri mainostettu kapina, missä omaperäisyys?
Valehtelisi edes, jos ei muuhun pysty.
Toisessa esseessä Melender pohdiskelee esseen olemusta. "Tyypillisesti ne, jotka ovat liian nokkelia romaanikirjailijoiksi tai liian skeptisiä runoilijoiksi, päätyvät kirjoittamaan esseitä." Kovin vakavasti väitettä ei pidä ottaa, koska Melender itse on kirjoittanut kaikkia kolmea mainittua tekstilajia. Vaihtelu virkistää.
Jaa eikun senhän minä jo alussa sanoinkin. No, toistokin saattaa virkistää.
Loput kuusi esseetä käsittelevät kirjallisuutta erilaisten kirjailijoiden kautta. Niin kuin esseeistiikassa pitää, Melender aloittaa kummallisista tyypeistä, joista ainakaan minä en ole ikinä kuullutkaan. Vai kuka muka tietää Curzio Malaparten?
Jokainen essee on mielenkiintoinen, ja aiheet kulkevat avantgardesta populaarin suuntaan. Tämä järjestys on hyvä, mielenkiinto pysyy yllä. Stieg Larssonin Millennium-trilogian parissa Melender viipyy hyvän tovin. Larsson on Melenderin mielestä prosaistina "surkea, suoranainen antikirjailija", mutta trilogian feminismi kiehtoo Melenderiä.
Kun alussa sanoin etteivät tällaiset esseet mihinkään vanhene, valehtelin. Maailma on ainakin yhdeltä kohtaa muuttunut viidessä vuodessa: #metoo-kampanja on tuonut uuden tulokulman ja suhtautumisen naisten ja miesten välisiin suhteisiin, sellaisen, jota Melender ei tietenkään voinut vielä viisi vuotta sitten tietää.
Vaikka Melenderin teksti on viisasta ja ajatuksia herättävää, se välttää turhan kikkailun ja tarpeettoman vaikeuden helmasynnin. Vaikka kyseessä on yhden hengen orgiat, onanoinnista ei ole kyse.
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat. Esseitä luetusta elämästä
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!