Luin vajaa vuosi sitten Satu Rämön esikoisdekkarin Hildur, joten miksi en lukisi myös sen jatko-osaa Rósa & Björk? Varsinkin kun nämä kirjat ovat nostattaneet melkoisen ilmiön, ja kun kerran olemme kesällä menossa ensimmäistä kertaa Islantiin.
Moitin Hilduria siitä, että kielellisesti se ei ole kovin kummoinen, ja kiitin sitä oivasta juonesta ja maisemakuvauksesta. Täsmälleen samat asiat, yllätys yllätys, pätevät tähänkin kirjaan.
”Ympärillä olevat värit olivat vaihtuneet harmaan sävyihin valon suodattuessa paksun pilviverhon läpi.” Miksei kustannustoimittaja ole poistanut lauseenvastikkeita? Voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta hyvä kirjoittaja ei niitä käytä.
Toinen häiritsevä tekijä ovat siellä täällä esiintyvät latteudet. ”Yllättävän monet ihmiset olivat loppujen lopuksi mukavia, hän mietti ja kääntyi takaisin selälleen.” Nämäkin olisivat helposti karsittavissa.
Hyviä puolia kirjassa on kuitenkin enemmän. Juoni kulkee ja pitää lukijan otteessaan, asioita annostellaan juuri sopivalla frekvenssillä. Hildurista alkanut siskosten katoamisjuoni viedään tässä päätökseen, niin kuin kirjan nimessä luvataan. Alun yksi murhatapaus saa rinnalleen toisen, ja alussa hyvin hajanaiselta näyttävä kokonaisuus solmitaan yhteen, syylliset selviävät. Ihmissuhteet ovat isossa osassa niin kuin pitää, eivätkä ne ole mustavalkoisia. Hahmoissa on särmää.
Aikatasoja olisi kyllä voinut ehkä karsia ja esittää menneisyyden tapahtumat takaumina. Sisällysluettelosta voi nähdä, miten paljon niitä on: 1994, 2008, 2020, 2016, 1986. Nuo viisi tulevat jo kahdeksassa ensimmäisessä luvussa! Jos on tarkoitus tehdä helppolukuista proosaa, niin kuin varmasti on, nuo hyppelyt kyllä pudottavat osan lukijoista pois.
Ja se islantilaisuus, sitä riittää. Erityisen hienoa on, että lukijaa viedään eri puolelle saarta, ja vähän merellekin.
Satu Rämö: Rósa & Björk
WSOY
Oli ihan kiinnostava lukea tämä arviosi, sillä Rämön kirjoja kehutaan aika kritiikittömästi. Itsekin pidän niistä siis tosi paljon, mutta kieltämättä kieli on aika alkeellista paikka paikoin. Minuakin häiritsevät juuri nämä samat kuin sinua. Rosa ja Björk teilasi minut jo ensimmäisessä virkkeessä, jossa oli kaksi kertaa sana ”suuri” ja kahdesti myös auton tuulilasi/auton ikkuna! Kustannustoimittaja tai oikolukija ei ole ollut valppaana. Mutta nämä nyt on tällasia ”äikän maikan” huomioita - itse kirja on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen ja jatkoa odotetaan.
VastaaPoista