Päähenkilö Guylain Vignolles on yksinäinen ja ujo mies, jonka ainoa omaisuus on kultakala. Hän on töissä kirjojen kierrätyslaitoksessa, käyttelemässä makulointikonetta jolle myymättä jääneet kirjat syötetään. Joka päivä muutama irtolehti pelastuu koneen kidasta, ja Guylain on ottanut tavakseen lukea näitä irrallisia pätkiä ääneen kello 6.27:n aamujunassa. Lukeminen pyyhkii aamuihmisten kasvoilta tavallisen arkizombiuden, ja tässä on sadun suurin opetus: lukeminen muuttaa ihmisten arkea.
Guylain saa ihailijoita kahdesta mummosta, ja hän päätyy lukemaan irtotekstejä mummojen vanhainkotiin. Sielläkin lukemisella on suuri vaikutus, tietenkin: junamatkustajien lailla tylsyyteensä vajonneet vanhukset heräävät elämään, innostuneina uusista näkymistä joita teksteistä aukeaa. Toinen opetus: lukeminen voi luoda yhteisöllisyyttä.
Guylain löytää junasta muistitikun, jolle mystinen Julie on kirjoittanut nimettömiä tekstejä omasta elämästään kauppakeskuksen vessatätinä. Guylain kiinnostuu tietenkin etsimään naista, ja löytääkin tämän lopulta. Ja koska kyseessä on satu, en pilaa kenenkään lukukokemusta vaikka kerron että hyvinhän siinä näyttää käyvän. Kolmas opetus: lukeminen voi auttaa ihmisiä löytämään toisensa - kirjallisuusmaku (tai varsinkin sen puuttuminen) paljastaa ihmisestä paljon enemmän kuin vaikka speed dating, jonka Didierlaurent tuo teoksessaan lukemisen rinnalle.
Makulointikone luo surullisen ja haikean kehyksen tarinalle, ja siitä syntyy iso joukko metaforia ja mielleyhtymiä elämään ja kirjallisuuteen ja näiden kahden suhteeseen - ennen muuta kirjallisuuden arvostuksen vähenemiseen tai sen pelkoon ainakin. Kaikki tämä on kerrottu pienesti ja arkisesti, novellikirjailijan tarkkuudella. Isoa asiaa pienessä paketissa.
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!