Anna Janssoneita olen pistellyt menemään olan takaa, jos sallitte ilmaisun. Gotlantiin olen ihastunut ja Maria Wern -sarja on sitä parhaimmillaan. Pidän myös Mari Jungstedtin Gotlanti-jännäreistä. Tästä Anna Janssonin kirjasta, Unissakävelijästä, päätin tehdä oikein oman tekstin, koska jostain syystä koin poikkeuksellisen hyytäviä hetkiä sen parissa.
Unissakävelijän juonessa ei sinänsä ole mitään erikoista: pari murhaa, pahoinpitelykin sekä vanha gotlantilainen myytti. Näiden molempien Gotlantiin tarinansa sijoittavien kirjailijoiden tehokkaimmissa dekkareissa juoneen liittyy oleellisesti lapsia, niin tässäkin. Murhaaja on kuitenkin sen verran yllättävä hahmo - miten sen nyt sanoisi paljastamatta liikaa - että silmäni suorastaan seisoivat päässä lukiessani pariakymmentä viimeistä sivua muun talon nukkuessa. Pakkohan se oli kerralla lukea.
En pidä ollenkaan kauhuleffoista ja Stephen King -kiintiöni taisin lukea teininä täyteen. Yliluonnolliseen vivahtavat kirjat saavat jäädä hyllyyn ja televisiossa vaihdan kanavaa. Ei tässä kirjassakaan sellaista ole, mutta jossain kohdassa tuli niin vahva tunne kuin itse kulkisin sumuisessa yössä Visbyn kivisillä ja keskiaikaisilla kaduilla ja pakenisin huppumiestä. Kääk. Jos siis kaipaat hienoista kauhua, aivan kuin hitusen chilillä maustettuna, nappaa kirjastosta tai kirjakaupasta (pokkarinakin saattaa löytyä) tämä Anna Janssonin jo muutama vuosi sitten ilmestynyt Unissakävelijä.
Anna Jansson: Unissakävelijä
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!