Kvartetti hälvensi 70-luvun ahdistusta

Perjantai-illan ensi-illat Turun kaupunginteatterissa ovat herättäneet minussa puistatusta ison osan elämästäni. Sukuni hallussa olleilla ensi-iltalipuilla on teatterin penkkejä kulutettu 60-luvulta lähtien ja minua sinne alettiin raahata alakouluikäisenä 1970-luvulla. Kouluviikon päätteeksi ei pateettisuus tai yletön taiteellisuus napannut, siellä nuokuin ja odotin armahtavaa esirippua. Viime vuosilta muistan muutaman positiivisen pilkahduksen (sekä Kirsikkapuiston...) mutta vielä emme minun ja Turun kaupunginteatterin välillä ole päässeet edes neutraaleihin väleihin saatika plussan puolelle.

Kvartetti keräsi kehuja Helsingissä. Bussilasteittain vanhempieni ikäistä aktiiviteatterikansaa kärrättiin sitä katsomaan ilta toisensa jälkeen. Moni kertoi nähneensä sen useammankin kerran. Minä vietin vajaa pari vuotta sitten mukavan iltapäivän elokuvissa ja näin brittiläisen elokuvaversion tästä suositusta näytelmästä. Siksi vähän pelotti, mitä Turun kaupunginteatteri sille tekee. 

Logomo sai kunnian tarjota teatterille väistötilat kaupunginteatterin päädyttyä kunnon remonttiin. Ja onneksi päätyikin, tilat kaipasivatkin jo sitä. Kvartetin ensi-ilta oli siis myös Logomon teatteritilojen tulikoe. Etukäteen kuulimme, että "ison" Logomon puolella on myös samaan aikaan jotain häppeningiä, joten osasimme varautua parkkipaikkakaaokseen. Teatterin ovella naisihminen ohjaili väkeä joko Atlantis-musikaaliin tai Kvartettiin. Meidät hän hätäisesti kategorisoi musikaaliväkeen ja yllättyi, kun purjehdimme hänen ohjailustaan huolimatta tenakansan (kaikella kunnioituksella, mutta ensi-illassa me noin 45-vuotiaat kera teinipojan olimme ihan nuorimmasta päästä, kuten yleensäkin) perässä teatterin ovesta. 

Logomon teatteritilat ovat kooltaan noin puolet kaupunginteatterin suuresta salista. En tiedä millä perusteella toinen puoli ensi-iltakorttilaisista oli heivattu huomisillan toiseen ensi-iltaan. Kolkohkojen aulatilojen jälkeen hyvin ilmastoitu teatterisali vaikutti avaralta ja miellyttävältä. 

Esitys alkoi hauskasti ja hauskana se jatkui, tasaisesti saimme nauraa. Risto Salmen esittämän Wilfredin pikku- ja isommat tuhmuudet kevensivät ja naurattivat ihan kaikkia. Eikä muistamattomuuden tai iän mukanaan tuomien kremppojen tai vanhojen muistelun huvittavuus kuulu vain Ehtoolehto-ikäluokalle (Minna Lindgren), nauroimme kaikki katketaksemme. 

Jarmo Alonen teki upean työn hypättyään Ismo Kallion saappaisiin vain hetki ennen ensi-iltaa ja Leena Takala Jean Hortonina oli mainion kalsea. Mutta meidän kummankin suosikki oli Maija-Leena Sointeen ihana hahmo. Cissy Robson oli elokuvassakin höpsö, mutta Soinne vei lämpöisen hupakkohöpöilyn ihan uudelle tasolle. 

Väliaikatarjoilu tökki kenties uutuuttaan, maksupääte ei huolinut mitään korttejamme, mutta henkilökunnan edustaja teki ystävällisesti pikaratkaisun ja ilmoitti meille jonon kasvaessa takanamme (me kun emme käteisen kera juuri liiku), että talo tarjoaa kahvin, pullan ja leivoksen. Suuret kiitokset pelisilmästä! 

Logomon teatteritilat tuli siis katsastettua ja hyviksi havaittua. Kvartetti kannattaa ilman muuta käydä katsomassa, jos haluaa hörähdellä ja viettää pari iloista tuntia. Tuomas Parkkisen ohjaus näyttää toimivan.  Taidan antaa Turun kaupunginteatterille vielä jatkossakin mahdollisuuden.

Ronald Harwood: Kvartetti, ohjaus Tuomas Parkkinen
Turun kaupunginteatterin ensi-ilta Logomossa 5.9.2014