maanantai 25. huhtikuuta 2016

Onpa hauska kokea jotain uutta!

Saimme kutsun tutustumaan turkulaiseen Teatteri Akseliin ja oli mukava ottaa kutsu vastaan. Kalenterissa oli juuri tilaa ja pääsimmekin jo nopeasti katsomaan teatterin uutuutta eli komediaa nimeltä Todellinen löytö.


Teatteri Akseli on vuonna 2015 toimintansa aloittanut Turun keskustassa sijaitseva harrastajateatteri. Humalistonkadun tilat ovat hauskat ja tunnelmalliset ja näyttämöitäkin on kaksi: 60 katsojan Akseli ja pienempi, Elina, 40 katsojalle. 

Ennen näytöstä juttelimme Kauno Takaraution kanssa, joka toimii mm. teatterin hallituksen puheenjohtajana ja on toiminut ohjaajana useassa produktiossa. Hän kertoi teatterin hengästyttävästä ensi-iltatahdista (6-7 ensi-iltaa vuodessa), tulevasta kesäteatterista (ruotsalaisen seurakunnan pihalla) sekä ylipäätään teatterin toiminnasta.

Akseliin jonotimme ensimmäisten joukossa. Paikat eivät ole numeroidut, joten jos haluaa pitää kädestä tutumpaa vierustoveria, on syytä olla ajoissa. 

Akseli on harrastajateatteri mikä voi olla ammattiteatterien produktioihin tottuneesta... no... erilaista. Mutta se mikä on pienempää on myös raikasta. Näin oli myös Todellisen löydön kanssa. Totta kai joukossa oli pökkelömpiäkin suorituksia, mutta pääosin näyttelijät olivat vallan mainioita. Erityismaininnan haluan antaa Doriksen hahmolle, joka oli hulvaton. Harmi kyllä ohjelmalehtisestä tai netistä eivät paljastu roolien takana olevien näyttelijöiden nimet, joten en voi antaa ruusuja enkä risuja nimeltä mainiten. 

Väliajalla juttelimme näytelmän ohjaaja Emmi Louhivuoren kanssa hauskan puheensorinan keskellä. 

Näytelmä on kerrassaan lämminhenkinen. Lopuksi tuli melkein tippa silmään ja hymyilytti. 

On aivan päivänselvää, että meidät näkee Teatteri Akselissa toistekin. Tällä hetkellä ohjelmistossa on Täydellisen löydön (jonka näytöksiä riittää vielä toukokuun puoleen väliin) lisäksi myös Jäniksen vuosi. Lippujen hinnat eivät ole korkeita, teatteri on aivan keskustassa ja kokemus on mukava.

Olipa hauskaa kokea jotain aivan uutta!

Todellinen löytö
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8  




4 kommenttia:

  1. Hei. Takaan, että ohjelmalehtisestä ja netistä löytyy kunkin roolihahmon nimet ja perästä näyttelijöiden nimet. Olen ne itse sinne kirjoittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi nenä. Käsiohjelmaa en nähnyt (olisin toki tapani mukaan ostanut) ja netistä vielä uudelleen etsimällä löysin vain tämän listan (josta en osaa arvata kaikkia):

      Rooleissa: Taina Malmikare, Olli Oksanen, Jarmo Wegelius, Anne Rinne, Kati Uhlgren, Emilia Räsänen, Päivi Kainulainen, Ismo Reunamo, Timo Leinonen ja Hannu Rinne.

      Poista
    2. Täällä päässä näköjään ongelmaa. Tulee kommentit tuplana. Sori siitä :) totta muuten puhuit; ei ollut nettisivuilla roolinimiä mainittu. Nyt on asia korjattu!

      Poista
    3. Ei huolta ja kiitos, nyt löytyvät nimet!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!